Kiddiejam koulutus on tanssikoulumme lastentanssikonsepti, joka on saanut paljon kiitosta sekä tanssin ammattilaisilta että varhaiskasvatuksen ja liikunta-alan ihmisiltä. Konsepti on alkujaan suunniteltu auttamaan lasten tanssinopettajia löytämään opetukseensa lajinomaista punaista lankaa eri tanssityyleistä.

Mikäli konsepti on sinulle uusi, voit tutusta konseptin alkuvaiheisiin artikkelista KIDDIEJAM -jammailua lasten ehdoilla.

Konsepti taipuu todella moneksi ja tämä onkin ollut se, mistä kiitosta on tullut kaikista eniten. Koulutuspäivän aikana saatua materiaalia voi viedä omaan työhönsä juuri sellaisena kuin se on tehty koulutuksessa, sitä voi soveltaa haluamallaan tavalla tai siitä voi kehitellä jotain ihan uutta ja omaa.

Lue asiaa mm. varioinnista ja kierrättämisestä artikkelista Kiddiejam lastentanssi taipuu moneksi.

5 tyyppiä, joiden kannattaa käydä Kiddiejam-koulutus

1. Varhaiskasvatuksen parissa työskentelevä

Sinulle on itsestäänselvää, että lapset rakastavat liikkumista ja että kehollisten asioiden kautta oppii monenlaisia asioita. Kiddiejam-konseptin tanssimateriaalin kautta voit opettaa lapsille todella monenlaisia asioita tai voit käyttää yksittäistä lorua tai tai tanssia rauhoittamaan jonotustilannetta, tauottaa keskittyneen työskentelyn pienellä tanssilla tai voit halutessasi pitää lapsille kokonaisen teemallisen tanssituokion vaikkapa aakkosista tai liikennesäännöistä. 

Materiaalin opetteleminen ei vaadi omaa tanssitaustaa, tanssilliset asiat ovat niin helppoja, että selviät niistä ihan varmasti. Se mitä tarvitset, on into ja halu tuoda tanssia lapsiryhmän arkeen piristämään päivää ja antamaan sekä kehollisia että tiedollisia valmiuksia. 

Kiddiejam-koulutuspäivän aikana sinulle suurin anti on varmasti siellä läpikäyty tanssimateriaali, mutta saat myös arvokkaita vinkkejä esimerkiksi kokonaisen tanssituokion vetämisestä vaikkapa päiväkodin toimintahetkellä. 

Olemme tuottaneet myös paljon omaa lastenmusiikkia, joka sopii ihan vain kuunneltavaksi tai jammailtavaksi. Suurimpaan osaan biiseistä on tehty johonkin Kiddiejamin tanssilajiin pohjautuva tanssi, biisit löytyvät Spotifysta kuunneltavaksi. KiddieJam 1 levyn voit myös ostaa digitaalisena (esim Itunes) tai konkreettisena CD-levynä meiltä.

kiddiejam 1 cd-levy

2. Kerhojen ja liikuntaryhmien ohjaaja / liikunnanohjaaja

Kiddiejam-materiaalista on iso hyöty myös sinulle, joka vedät mitä tahansa lasten kerhoa. Oman ohjelmasi lisäksi saat Kiddiejam koulutuksesta paljon käyttökelpoisia loruja ja pieniä tansseja, joita voit käyttää kerhon toiminnan sisällössä monella eri tavalla. 

Mikäli sinulla ei ole olemassa pedagogista koulutusta, koulutuspäivän suurin anti on luultavasti ne äärimmäisen tärkeät pienet ja isommat vinkit, joita kouluttaja käy läpi liittyen lapsiryhmän hallintaan ja erinäisiin haasteellisiin tilanteisiin lasten kanssa. Näiden vinkkien avulla kasvatat omaa ammattitaitoasi ja osaamistasi kerhohetkien suunnittelussa ja toteutuksessa. 

3. Äiti tai isä

Kotonakin kaivataan usein jotain sopivalla tavalla organisoitua puuhaa ja mikäpä siihen olisi parempaa kuin pieni yhteinen loru-tai tanssihetki omien ja kenties vaikka naapurien lastenkin kanssa. Levottomaksi käyneen lapsiporukan tai kiukkuisen lapsen saa helposti leppymään vaikkapa muistelemalla A on niinkuin aurinko -lorua. Ja olethan hoksannut, että TanssiOnlinessä on tarjolla kaksikin eri Kiddiejam-tuokiota Elisa-open vetämänä. Jos oma jaksaminen ei riitä tanssittamiseen tai loruttamiseen niin voit laittaa telkkarin päälle, hakea sieltä Online-jäsenyyden alta Elisan Kiddiejam-tuokion ja houkutella lapsen / lapset tanssimaan sitä. Kenties saat siinä samalla levätä hetken —mikäli maltat olla tanssimatta mukana! 

Se, että äidillä on takataskussa olemassa kivoja loruttelujuttuja tai pieniä tansseja auttaa arjen hallinnassa melkoisesti eli sinun kannattaa ottaa näitä käyttöösi koulutuksesta ihan sellaisenaan. Veikkaan myös, että erilaiset tanssituokion käytänteisiin liittyvät vinkit auttavat myös kodin arjessa, kyllähän sielläkin melkoisia ”tuokioita” on, sellaisia joiden organisointiin kaipaa vinkkejä.

Kiddiejam lastentanssi

4. Luokanopettaja / erityisopettaja

Sinäkin kaipaat varmasti luokkatilanteisiin erilaisia välineitä, joiden avulla tuntitilannetta saa hetkeksi keskeytettyä tai joiden avulla voi kehollisesti opetella teemaan liittyvää asiaa. Samoin kuin varhaiskasvattajat, voit käyttää Kiddiejam-koulutuksissa läpikäytyä materiaalia pienissä palasissa ja soveltaa niitä monella eri tavalla. Tanssit tehdään koulutuksessa tiettyihin alle kouluikäisille sopiviin biiseihin, mutta ihan pelkästään musiikkia vaihtamalla saat käytettyä niitä vanhempien lasten kanssa. Tai voit antaa lapsille oppimistehtäväksi vaikkapa tehdä Entten tentten -lorun liikemateriaalista uudenlainen tanssi järjestämällä liikkeet eri järjestykseen. Vain mielikuvitus on rajana materiaalin soveltamisessa eri ikäryhmille, erityisryhmille tai ihan kenelle vain. 

Sinullekin koulutuspäivän aikana sinulle suurin anti on varmasti siellä läpikäyty tanssimateriaali, mutta vinkit asioiden soveltamiseen, muokkaamiseen tai kierrättäminen on arvokasta pääomaa myös muiden oppiaineiden kohdalla.

KiddieJam enkkutanssi koulutuksen on …

5. Tanssinopettaja / tanssinohjaaja

Sinä kuulut Kiddiejam-lastentanssikonseptin ilmeisimpään kohderyhmään ja saatkin koulutuspäivistä isoa helpostusta työhösi sekä materiaalin että myös äärimmäisen arvokkaan tiedon ja käytännön vinkkien osalta. Kouluttajamme tekevät koko ajan työtä isojen alle kouluikäisten ryhmien kanssa ja käyttävät materiaalia omassa työssään. He kohtaavat sinun kanssasi samoja haasteita erilaisten oppijoiden, haastavien vanhempien, järjestyksen ylläpidon ja muiden asioiden kanssa ja hekin miettivät, miten asiaa voi opettaa 3-vuotiaalle tai 6-vuotiaalle oppilaalle. He antavat koulutuksessa käyttöön kaiken tietotaitonsa, saat valmiita käytännön vinkkejä materiaalipaketin lisäksi. 

Sinulle koulutuksessa läpikäytävät tuntisuunnitelmat ovat ensiarvoisen hyödyllisiä, niiden rakenne, siirtymät ja jaksotus on mietitty ja testattu läpikotaisin, joten saat niistä täysin valmiin tuntimallin jota voit pikkuhiljaa lähteä soveltamaan omanlaiseksi ja omannäköiseksi. 

Yhtö materiaalipakettia (loruttelu, tekniikkasarja, tanssisarja ja tuntisuunnitelma) pyörittämällä pärjäät käytännössä koko lukukauden tunnit. Vinkkiä ”pyörittämiseen” ja asioiden variointiin saat koulutuksessa. Tanssimateriaalia käyttämällä opetat perustaitojen lisäksi lapsille lajinomaista tanssitekniikkaa ja käsitteistöä, jolloin heidän tanssikäsityksensä saa hyvän

kasvualustan. 

Kiddiejam-koulutus

Päivän kestoisia koulutuksia järjestetään sekä livenä että verkossa, joten voit valita kumpi on sinulle mieluisampi. Korona-aika toi mukanaan verkkokoulutukset ja ne ovat osoittautuneet todella toimiviksi, vaikka itsekin alkuun olimme niiden suhteen vähän epäileväisiä. Vuorovaikutteisuus toimii todella hyvin, mikäli osallistujat ovat aktiivisia ja onhan niissä se loistava puoli, että ei tarvitse lähteä matkustamaan kenties toiselle puolelle Suomea eli säästät siinä sekä aikaa että rahaa.

Ajatuksia Kiddiejamin verkkokoulutuksista.

Toki livetilanteessa pidetyt koulutukset ovat homman suola, siellä vuorovaikutus on aitoa ja oikeaa ja osallistujien on varmasti helpompi ottaa kantaa, kysellä ja osallistua. Yhteisöllisyys pääsee näissä koulutuksissa oikeuksiinsa ja päivät ovatkin olleet täynnä innokasta keskustelua ja naurua.


KIDDIEJAM KOULUTUS 23.4.2022 TAMPERELLA!

  • Lajit: Showtanssi 4 ja Baletti 3
  • Paikka: Tampere 
  • Aika: Lauantai 23.4.2022, klo 9-16
  • Koulutuksen hinta 200€
  • Paikkoja: 20

KIDDIEJAM koulutus 3.5.2022 VERKOSSA!

  • Lajit: Tanssiakrobatia 1 ja disco 2
  • Paikka: Zoom 
  • Aika: Tiistai 3.5.2022, klo 9-16
  • Koulutuksen hinta 150€
  • Paikkoja: 15

Lissu Kontturi-Paasikko
Jäikö artikkelista jotain kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä: liisa@tanssintahti.com, 050-4431011

Älä missaa TanssiOnline- uutisia!

Tervetuloa kuulemaan ensimmäisenä TanssiOnline-uutiset!

 

Olet onnistuneesti liittyny jäsenkirjeeseen.