Tanssikoulumme viikkoryhmät ovat pyörähtäneet käyntiin ja 16 viikon ajan tanssitaan Iissä, Kellossa, Limingassa, Punkalaitumella ja Sastamalassa eli paikkakunnilla, joilla toimintamme on jatkunut jo parhaimmillaan yli 10 vuoden ajan. 

Toivotamme lämpimästi tervetulleiksi mukaan sekä vanhat oppilaat ja vanhemmat että ensisijaisesti jokaisen ensimmäistä kauttaan tanssivan pienemmän tai isomman oppilaan tukijoukkoineen. Tanssiminen on upea harrastus ja me haluamme tarjota siitä mahdollisimman laadukkaan ja mieleenpainuvan kokemuksen, sellaisen joka toivottavasti houkuttelee pysymään tanssin parissa mahdollisimman pitkään. 

Tämä ihana video on kuvattu keväällä 2021 Limingassa. Kuinkahan moni näistä Maikki-open Kiddiejam-taaperoista (3-4v) on saanut pysyvän tanssikärpäsen pureman?

Löydät viikkoryhmien opetussuunnitelman tästä linkistä. Suunnitelmaan kannattaa tutustua, sen kautta saat tietoa tanssikoulumme arvoista ja toimintaperiaatteista sekä ihan konkreettista tietoa sekä siitä, minkä tyyppisiä yleisiä tanssiin liittyviä asiota tunneilla harjoitellaan että siitä, minkälaiset tavoitteet eri ikäryhmillä on showtanssissa. . Jokainen opettaja toki toteuttaa opetussuunnitelmaa omalla tavallaan ja tekee tarkemmat suunnitelmat ryhmän tarpeiden mukaan. 

TanssinTahdin historia pähkinänkuoressa

Idea TanssinTahdista tässä muodossaan eli pienten paikkakuntien kouluna lähti Lissun täydentäessä 2. asteen tanssinopettajatutkintoaan amk-tutkinnoksi ja tähän tutkintoon liittyvien yrityshautomo-opintojen myötä. Yrityshautomossa kehiteltiin idea tanssikoulusta, joka tuo tanssiharrastuksen aloittamisen lähelle kotia paikkakunnilla, joissa toimintaa ei ole tai sitä on vain vähän. Lissu jatkoi jo aiemmin alkanutta toimintaa toiminimiyrittäjänä vuonna 2010 ja otti tavoitteekseen, että kymmenen vuoden kuluttua hän on jättänyt taakseen työn Oamkin tanssinopettajakoulutuksessa ja johtaa TanssinTahtia, joka toimii kymmenellä paikkakunnalla. No toinen tavoitteista toteutui, toinen tuli poljetuksi koronan jalkoihin, mutta on korvaantunut koulun muulla toiminnalla.

Maikki-tytär opiskeli tuolloin tanssinopettajaksi Oamkissa ja tuli mukaan toimintaan 2013, jolloin perustettiin avoin yhtiö nimeltä Tanssikoulu TanssinTahti ja siitä lähtien äiti ja tytär ovat olleet yhtiökumppaneita, joiden firman toimintaan mukaan on tullut myös lähes koko muu perhe.

Tässä kuvassa näet ihka ensimmäisen opettajakaartin vuodelta 2010. Ihania tyyppejä, ihania muistoja!

tanssinopettaja
Tässä kuvassa on ihka ensimmäinen TanssinTahti opejen joukko vuodelta 2010. Vasemmalta ylhäällä: Maija Kärki / Muhoksen ope, Lissu / pomo, Maikki Koivuniemi / Limingan ope, Piia Multanen / Ylikiimingin ope. Alarivissä vasemmalta Karoliina Koivuniemi / Haukiputaan ope, Heini Ahtiainen / Limingan ope ja Emilia Räisänen / Vammalan ope.

Mistä TanssinTahti-opet löytyvät? 

Alusta asti oli selvää, että opettajiksi halutaan löytää ”hyviä tyyppejä” Meille on tärkeää, että opettajan ajatusmaailma kohtaa omamme ja että tiedämme hänen tulevan toimeen oppilaiden ja vanhempien kanssa ja kunnioittavan niitä arvoja, joita olemme yhdessä pohtineet. 

Lissulle on kehittynyt vuosien ja vuosien koulutustyön kautta taito löytää ympärilleen hyviä tyyppejä. Työ on opettanut aistimaan ja havainnoimaan ihmisiä ja näkemään, mitä tanssillisen tekemisen takaa löytyy. Mikäli henkilökohtaista suhdetta uuteen opettajaan ei ole, Lissu luottaa ydinperheen muiden jäsenten tai läheisten kollegoiden kommentteihin ja useampi opettaja onkin tullut tanssikoulun riveihin joko Maikin, Anniinan tai tanssinopettajakoulutuksessa työskentelevien positivisten kommenttien kautta. Mukana on vuosien saatossa ollut myös opettajia, jotka ovat itse olleet yhteydessä ja ”myyneet” itsensä töihin. 

Millä perusteella opevalinta tapahtuu? 

Opettajamme ovat pitkän linjan ammattilaisia, joilla on pitkä oma tanssiharrastustausta ja tämän lisäksi paljon tanssiin ja opettamiseen liittyviä opintoja. Lissun taito löytää ympärilleen hyviä tyyppejä lienee kehittynyt pitkän kouluttajauran kautta, se on opettanut aistimaan ja havainnoimaan ihmisiä ja näkemään, millainen opettaja nuoresta ihmisestä voisi kehittyä.

Lisäksi haluamme opettajillamme olevan vahva pedagoginen osaaminen, jotta he pystyvät mukauttamaan opetusta erilaisille ryhmille ja pitämään huolta että jokainen pienempi ja isompikin oppija saa apua omiin tarpeisiinsa. Ja luonnollisesti varsinaisen subtanssin eli tanssitaidon opettaminen on tärkeässä roolissa, mutta se on kuitenkin vain yksi niistä asioista, joiden perusteella opettajat valikoituvat joukkoomme. 

TÄSSÄ HE OVAT:

Maikki ja Rosa
Rosa Mört ja Marjukka Koivuniemi

Marjukka Koivuniemi eli Maikki

Lissun vanhin tytär Maikki tuli siis Lissun yrittäjäkaveriksi ammatillisten opintojen loppupuolella ja otti haltuunsa Limingan ryhmät. Maikin pitkäjänteisen ja tinkimättömän työn kautta Liminka onkin muodostunut tanssikoulumme ”tukipilariksi” ja oppilasmäärältään isoimmaksi paikkakunnaksi, josta on ponnistanut tanssijoita ihan Suomen huipulle asti ja josta nyt myös ensimmäinen Maikin oppilas on aloittanut Oamkissa tanssinopettajaopinnot! Melkoisen hienoa, eikö? 

Maikki opetti paljon myös paritanssia opettajauransa alkuvuosina, mutta vuosien saatossa pääpaino on siirtynyt showtanssiin ja lajiin nimeltä latinoshow, jossa Maikki on yksi merkittävimpiä lajin kehittäjiä. Paritanssiosaamisen taito näkyy selkeästi mukana sekä show- että latinoshowkoreografioissa ja joka kerta palatessaan seuratanssijoiden pariin Maikki toteaa, että harmi kun tätä ei tule tehtyä enempää.

Maikin oma tanssitausta on nuoruusvuosien kilpatanssissa, mutta se laajeni ammatillisten opintojen aikana vahvasti showtanssin puolelle. Maikki Oamkin opinnäytetyö pohjusti Kiddiejam-konseptin luomista, hän kartoitti siinä minkälaisia alle kouluikäisten opettamiseen suunnattuja koulutuksia on olemassa ja loi pohjaa Kiddiejam-konseptin kehitystyölle. Tämä työ ei ole julkinen. Opintojen loppuvaiheessa Lissu opettajana ja Maikki opiskelijana vetivät yhdessä hankkeen, jonka myötä Oamkin kulttuurialan osastossa syntyi Kiddiejam. Kehitystyössä olivat mukana tanssinopettajaopiskelijat tekemässä tanssimateriaalia, musiikinopiskelijat tuottamassa levyä ja viestinnän opiskelijat luomassa konseptin visuaalista ilmettä. Voi kun tällaisia projekteja olisi vielä olemassa. Kiddiejam on sittemmin siirtynyt tanssikoulumme hallinnoimaksi, Maikki on edelleen taustalla mukana. 

Maikin erittäin vahva pedagoginen ote ja huikea koreografinen osaaminen ovat niitä valtteja, joilla hän on raivannut tietään yhdeksi valtakunnallisestikin tunnustetuista osaajista ja on myös yksi Tanssikeskus Citydancen kantavia hahmoja. 

Rosa Mört

Rosa on Lissun oppilaita Oamkin paritanssilinjalta, joten heidän yhteinen matkansa on alkanut sieltä. Rosa tuli tanssikouluun mukaan ”vakisijaisena” vuonna 2015 ja jatkoi Muhoksen ryhmiä vuoden 2016 syksyllä, kun sieltä edellinen opettaja lähti opiskelemaan. Muhoksella toiminta kaatui saliongelmiin ja Rosa siirtyi Kellon opettajaksi syksyllä 2017 kun sieltä edellinen opettaja jätti ryhmät henkilökohtaisten syiden vuoksi. 

Rosan avoimuus ja ennakkoluulottomuus olivat niitä asioita, joiden kautta hänen tiesi selviävän myös haasteista, joita showtanssin opettaminen paritanssi-ihmiselle toisi ja hänen omistautumisensa työlleen loi luottamusta siihen, että hän ottaisi oppilaat omikseen. Kellon ryhmien kohdalla opettajat olivat vaihtuneet valitettavan usein ja tämä näkyi myös siinä, että lopettamisprosentti oppilaissa oli suhteellisen iso. Rosa on nyt omalla sinnikkäällä työllään saanut Kellon ryhmät kasvamaan niin, että niissä myydään kuluvana syksynä ”ei-oota”, koska ryhmiin ei enää voida ottaa lisää oppilaita. 

Jutan jäädessä pois Limingasta viime kevääänä, Rosa otti haltuunsa myös nuo ryhmät ja toimii siis tällä hetkellä opettajana sekä Kellossa että Limingassa. 

Rosa on halunnut haastaa itseään myös koreografina ja on useamman vuoden ajan luotsannut Iin ja Kellon oppilaista koottua TT-ryhmää, jonka kanssa on tehnyt hienoa työtä luotsaten tyttöjä katselmuksiin heidän omista lähtökohdistaan käsin. Lisäksi Rosan osaamista on hyödynnetty TanssiOnline- palvelussa. 

Elisa ja Anniina
Anniina Koivuniemi ja Elisa Ahonen

Anniina Koivuniemi eli Ansku

TanssinTahdin ydinperheen nuorin lapsi Anniina on ollut mukana tanssikoulun toiminnassa pidempään. Jo nuorena lukioikäisenä tyttönä hänellä oli omat ryhmät Haukiputaalla, mutta tuolloin selkeä pääpaino oli omassa tanssiurassa, joten opettaminen oli enemmän taustalla. Aktiivisen tanssiuran loppumisen jälkeen Anniinakin lähti opiskelemaan Oamkin tanssinopettajakoulutukseen ja on siellä päässyt laajentamaan tanssinäkemystään ja -osaamistaan showtanssin, baletin ja muiden yksin tanssittavien lajien puolelle. 

Anniina otti muutettuaan Oamk-opintojen loppuvaiheessa Tampereellehaltuunsa Sastamalan torstai-illan ryhmät ja on lisäksi ollut alusta asti mukana TanssiOnline-palvelun opettajana ja sisällön suunnittelijana.

Näiden lisäksi Anniina on mukana tanssikoulun kehittämispuolella toimien Elisan kanssa Kiddiejam-materiaalin tuottajana. 

Kuluvan syksyn isona uutena asiana Anniinalla on tähtiopettajan rooli Tanssii Tähtien kanssa- ohjelmassa, jossa hän luotsaa pariaan Ernest Lawsonia paritanssin saloihin. Säännölliset opetukset ovat luonnollisesti tauolla tämän ohjelman ajan ja Sastamalassa Anniina sijaistaa Elisa, jonka kanssa on yhdessä suunniteltu tuntien materiaali ja opetuksen lähtökohta siten, että sen jälkeen kun Anniina vapautuu TTK:sta hän pääsee sujuvasti jatkamaan Elisan aloittamaa työtä. 

Elisa Ahonen

Elisalla ja tanssikoululla on 10-vuotis juhlavuosi ja Elisan tanssinopettajaksi kasvamisen polku onkin yksi meidän tanssikoulumme ainutlaatuisimpia ja merkittävimpiä. 

10 vuotta sitten halusimme laajentaa toimintaamme Sastamalassa, jossa oltiin tanssittu jo parin vuoden ajan. Elisa oli juuri muuttanut paikkakunnalle ja Lissu sai hänestä vihiä hänestä paritanssikursseilla käyvän oppilaan kautta. Yhteydenoton jälkeen Lissu ehdotti palaveria heillä ja siitä se lähti —yhteistyö, jota parempaa ei voisi toivoa. Elisa oli kuulemma hämmästynyt, kun Lissu halasi häntä heti ovella …”pelottava Lissu” ei ollutkaan niin pelottava. 

Elisan tanssitausta tuossa vaiheessa rajoittui paritanssiin ja vähäiseen streetlajien kokemukseen, mutta MIKÄ TYYPPI! Sosionomiopinnoissaan Elisa oli erikoistunut luoviin toimintoihin ja tällä yhdistelmällä päästiin aloittamaan vanhempi-naperoryhmät ja street-tunnit. Yhteisessä tarinassa riittäisi kerrottavaa, mutta summasummarum Elisa tuli tanssikoululle töihin, Maikki ja Lissu antoivat hänelle käyttöön kaiken oman osaamisensa ja apunsa ja hänestä on tullut korvaamaton ”oikea ja vasen käsi”, jota ilman TanssinTahti ei olisi sama koulu. 

Vuosien saatossa Elisa on ottanut haltuunsa Punkalaitumen ryhmät, hoitaa Sastamalassa opetuksen alle kouluikäisistä showbabeihin, on ottanut haltuun showtanssin opettamista ja syventänyt osaamistaan paritanssinopettajana. Lisäksi Elisa on ollut pääopettajana Kaiken maailman tanssia!- ja Hulluna Humppaa -tanssikasvatushankkeissa ja vastaa tällä hetkellä koulumme Kiddiejam -konseptin kehittämisestä ja toimii siinä pääkouluttajana ja opiskelee nyt monimuotona amk-tutkintoa tanssissa Oulun ammattikorkeakoulussa. 

TanssinTahdin ydinperheelle Elisasta on tullut tärkeä ystävä ja yksi perheen jäsen, joka on mukanamme myös vapaa-ajan asioissa ja sukujuhlissa.  

Johanna
Johanna Mikkonen on kuvassa toinen vasemmalta. Tunnistatko samasta kuvasta Nelliksen ja Anniinan?

Johanna Mikkonen

Johanna on tanssikoulumme uusin opettaja, joka astuu aika isoihin saappaisiin pitkäaikaisen ja pidetyn opettajamme Jutta Kotalan jälkeen. Jutta joutui jättämään tanssinopetustyöt terveyteen liittyvien asioiden vuoksi ja pitkään mietimme, kuka Oulun päässä olisi sellainen opettaja, jota haluaisimme kysyä jatkamaan Jutan Iin ja Limingan ryhmiä. 

Johanna oli Lissulle ja Jutalle tuttu Arktiset Askeleet -tapahtuman työtehtävistä ja oli niissä osoittaunut ihmiseksi, joka hoitaa työnsä tunnollisesti ja oma-aloitteisesti, on valmis tarjoamaan apuaan muille ja suhtautuu sekä työkavereihinsa että asiakkaisiin avoimesti ja ystävällisesti. Opettajana emme Johannaa tunteneet, mutta edellämainitut havainnot Johannasta persoonana ja se, että hän asuu pysyvästi Oulussa saivat meidät kysymään, haluaisiko hän tulla mukaan opettajajoukkoomme. 

Johanna aloitti työt jo keväällä 2021 Jutan jäädessä sairauslomalle ja vahvisti käsityksemme siitä, että mikäli hän on valmis, haluaisimme hänet mukaan pysyvästi. Johanna vastasi kyllä ja niin saimme hänet mukaan riveihimme, huippujuttu!

Nellis ja Noora
Nellinoora Pajunen ja Noora Mommo

Nellinoora Paju eli Nellis

Nellis on meille myös suhteellisen uusi tuttavuus, Anniinan luokkakaveri Oamkilta. Nellis hyppäsi mukaan tekemään koreografiaa Limingan TT-pienryhmälle yhdessä Nooran kanssa ja heistä onkin muotoutunut melkoisen tiivis työpari TT-ryhmien kohdalla. 

Keskiviikkoisin Limingassa on Nooran ryhmien lisäksi pyörinyt jo vuosien ajan street-ryhmiä, jotka jäivät ilman opettajaa keväällä 2020. Nellis oli tässä kohtaa jo vakuuttanut meidät sitoutumisellaan ja omatoimisuudellaan ja hänen monipuolinen tanssitaustansa mahdollisti sen, että hän pystyi ottamaan nuo ryhmät haltuunsa —streetopettajien löytääminen kun on vuosien aikana ollut selkeästi haastavampaa kuin showtanssin. Oli ihanaa saada riveihimme näin osaava tyyppi!

Noora Mommo

Nooraa olemme ensimmäisen kerran pyytäneet opettajaksi kun hän ja toimistohirmumme Karoliina kävivät saman Zumba-koulutuksen 2010-luvun alkupuolella. ”Hyvä tyyppi” jäi mieleen tuolta ja tuli myöhemmin vastaan sekä Lissulle Oamkin tanssinopettajakoulutuksessa että Maikille Citydancessa. 

Pidempää henkilökohtaista suhdetta Nooraan meillä ei siis kenelläkään ollut ja viimeisimmän vahvistuksen saimme Lissun opettajakoulutuksen kollegoilta. Ensivaikutelma Zumba-koulutuksesta ja luottamus kollegoihin kannatti, Noora on lunastanut paikkansa yhtenä tanssikoulun pitkäaikaisimmista opettajista. 

Noora otti syksyllä 2016 haltuunsa Limingan keskiviikon ryhmät edellisen opettajan jäätyä äitiyslomalle. Leea jäi vauvan kanssa vielä hoitovapaalle ja näin Limingan keskiviikon oppilaat ovat saaneet nauttia Nooran rauhallisesta ja perusteellisesta opetuksesta, joka on jatkunut säännöllisenä tuon jälkeen.

Noora antoi jo aikaisessa vaiheessa ymmärtää, että hän tekisi mielellään työtä myös tavoitteellisemmin treenaavien oppilaiden kanssa ja niinpä he Maikin kanssa ovatkin useampana vuonna organisoineet Liminkaan eri ikäisten TT-ryhmiä ja Nooralla on vuosien saatossa ollut lukuisia sooloja ja duoja, joiden kanssa hän on käynyt katselmuksissa eri puolilla Suomea. 


Meillä on siis upea ja osaava opettajajoukko, joiden työllisyydestä pyrimme parhaamme mukaan pitämään huolta ja joita olemme valmiita auttamaan kaikessa opetukseen liittyvissä asioissa. Haluamme heidän tuntevan että he ovat meille tärkeitä ja ainutlaatuisia, koska he ovat! 


Jäikö jokin mietityttämään, ole rohkeasti yhteydessä: liisa@tanssintahti.com, 050-4431011