Tanssinopettaja on kutsumusammatti, se on työ jonka juuret ovat omassa rakkaassa harrastuksessa. Tanssinopettaja-nimike kertoo, että ihminen opettaa työkseen tanssia, tämä lienee kaikille itsestään selvää. Mutta, onko työ pelkästään opetukseen sidottua vai liittyykö siihen jotain muutakin?

Mitä tanssinopettajan työ pitää sisällään?

Opetustyöhön kuuluu luonnollisesti aina opetuksen toteutuksen lisäksi suunnittelu ja myös jonkinlainen opetuksen arviointi. Tämä tapahtuu tanssikouluissa useimmiten kauden lopun näytöksissä, joissa oppilaat pääsevät esittämään harjoitellun koreografian ja opettaja pääsee näin näkemään työnsä hedelmiä. Eri kouluilla on hyvinkin erilaisia tapoja formaalin arvioinnin tekemisestä, mutta selvää on että jokainen opettaja tekee sitä jollakin tasolla, ainakin itselleen jos ei oppilaille tai koulun hallinnolle. 

Tämän artikkelin tarkoitus on kuitenkin auttaa lukijaa ymmärtämään, mitä muuta kuin varsinaiseen substanssiin eli tanssinopettamiseen liittyviä asioita tanssinopettaja joutuu ainakin pienillä paikkakunnilla ottamaan huomioon. 

TanssinTahdissa opettamisen erityispiirteitä

TanssinTahdin toiminta on maantieteellisesti pirstaloitunutta ja tämä aiheuttaa sen, että opettaja joutuu toimimaan huomattavan itsenäisesti ja ottamaan kantaa asioihin, jotka kollegat voivat kenties sälyttää tanssikoulun toimistolle tai muulle henkilökunnalle. Tämä otetaan luonnollisesti huomioon jo opettajia rekrytoitaessa, meidän täytyy 100% pystyä luottamaan siihen, että hommat hoituvat ongelmatilanteen tullen vaikka tanssikouluyrittäjät tai toimiston Karkki ovat jopa 600 km päässä. Olemme onnistuneet tässä loistavasti, jokainen koulumme opettaja kantaa vastuunsa upealla tavalla myös näiden ei-opetuksellisten asioiden osalta.  

Lue alla olevasta artikkelista mitä asioita otamme huomioon opettajia valitessamme.

Ison tanssikoulun edut versus pirstaleisen koulun haasteet

Otetaan TanssinTahdille vertailukohdaksi tanssikoulu, jolla on omat fyysiset tilat, oma toimisto ja palkattua toimistohenkilökuntaa. Tällaiseen kouluun palkattu tanssinopettaja tulee tekemään opetustyötä kouluun, jonka ovet ovat valmiiksi auki opetusiltoina, saleissa on äänentoisto, toimistossa on kenties henkilö auttamassa asiakkaita haasteellisissa tilanteissa. Opettajalla on työyhteisö, jonka kanssa voi luontevasti vaihtaa kuulumisia, kokemuksia ja kysyä vertaistukea erilaisissa asioissa. Opettaja tekee työnsä, voi ennen tunteja ja niiden jälkeen rupatella käytävällä tai henksutilassa olevien kollegojen kanssa, vaihtaa muutaman sanan toimistotyöntekijän kanssa ja on vapaa lähtemään kotiin opetustuntiensa jälkeen.

Toki näissäkin kouluissa sattuu ja tapahtuu monenlaisia asioita, mutta useimmiten opettajalla on olemassa samassa talossa jonkinlainen turvaverkko, jonka puoleen kääntyä sen sijaan että joutuisi ratkaisemaan asioita yksin. 

TanssinTahdin opettajien vastuulla opetusiltana on tuntien pitämisen lisäksi ovien avaaminen ja sulkeminen, äänentoiston mukana kuljettaminen sekä mahdollisten haasteellisten tilanteiden ratkaiseminen opetuksen lomassa tai sen jälkeen. Jos avain unohtuu, kukaan ei pääse saliin. Jos äänentoisto ei jostain syystä pelitäkään, tanssitaan ilman musiikkia. Jos tilaan pääsee ulkopuolisia kulkijoita, opettajan täytyy saada heidät sieltä ulos. Paikalla ei ole ketään, kenen kanssa asioita voisi jakaa, Lissulle tai Karkille voi soittaa illan aikana hätätapauksessa, mutta opettaja on tilanteesta vastuussa yksin. Haastavien iltojen jälkeen on usein tapahtunut niin, että Lissulle kilautetaan ”terapiapuhelu” ja päästetään isoimmat höyryt ulos.

Luotettavat tanssinopettajat

5 oikeassa elämässä sattunutta tapausta TanssinTahdin tanssinopettajien arjesta:

  1. Useamman kerran on sattunut, että tanssitunneille vuokratussa tilassa on ollut tuplavaraus. Toimiston Karkki asuu Nokialla eikä kenties ole tuolla hetkellä puhelimen päässä, joten opettajan täytyy itse selvittää selvittää asiaa sen ryhmän kanssa, joka on samaan saliin tulossa että yrittää olla yhteydessä tilan vuokraajaan asian selvittämiseksi. Joustavuutta on vaadittu näissä tilanteissa ja usein tanssitunti onkin tanssittu koulun aulassa tai isommassa luokassa, jos toinen varaaja ei ole suostunut joustamaan asiassa. 
  1. Eräällä paikkakunnalla tunnit pidetään kauniissa, mutta vanhassa työväentalossa, jossa talonmies oli pahimman pakkaskauden aikana unohtanut kytkeä lämmöt päälle. Niinpä opettaja joutui hoitamaan asiaa ennen tuntien alkua, Karoliinan kautta saatiin vanhemmille sanaa että pukevat lapsensa lämpimästi tunnille ja opettaja opetti illan toppatakki päällä.  
  1. Useilla paikkakunnilla tanssitilana on kaupungin tai kunnan koulun liikuntasali. Lähes jokaisen kauden loppuvaiheilla jollakin paikkakunnalla sattuu niin, että jostain syystä tieto tanssituntien jatkumisesta ei ole mennyt koulun opettajille ja saliin on tuotu penkit ja musiikkivehkeet koulun omaa juhlaa varten. Opettajan on siis tartuttava toimeen ja raivattava tuntejaan varten sopiva tanssitila.
  1. Jollain paikkakunnilla salin ulko-ovessa on sähkölukko, joka on ajastettu olemaan auki tanssituntien ajan. Koska opettaja on salissa oppilaiden kanssa, on mahdollista, että ulko-ovesta tulee tilaan kutsumattomia vieraita. Näin kävi eräässä toimipisteessä ja opettaja joutui hätyyttelemään nuorisoa pois käytäviltä useamman kerran opetusillan päätteeksi. Eräänä iltana pari nuorta oli lukittautunut WC-tiloihin ja opettaja joutui loppujen lopuksi kutsumaan paikalle poliisin, joka sai tilan tyhjäksi. 
  1. Ikävin tapaus vuosien saatossa on se, jossa toimitilan pihalla oli tuntien aikana kahden talon kokoustilassa olleen miehen käsirysy, jota aulassa odottavat vanhemmat auttoivat selvittämään opettajan pitäessä lapset salissa selkkauksen ajan ja toivoen, että tilanne menee kerralla ohi.

Edellisiin voi vielä lisätä paljon, esimerkiksi että pienten lasten tunneilla sattuu ja tapahtuu eikä aulassa välttämättä ole vanhempia ottamassa vaikkapa pissahätäistä lasta vastaan tai että opettaja huomaa tuntien vaihtotilanteessa, että aulassa odottaa yksinäinen itkevä lapsi hakijaansa. Ensimmäisessä tapauksessa opettaja kenties käy koko taaperoporukan kanssa pissattamassa yhden lapsen ja toisessa ottaa itkevän lapsen saliin odottamaan hakijaa ja kenties soittaa tälle kysyäkseen onko jotain sattunut. 

Kaikkiin meidän tanssinopettajiin pääset tutustumaan lisää heidän oman paikkakuntansa sivulla.

Kaikissa edellisissä tapauksissa opettaja on ollut yhteydessä Lissuun, Karkkiin tai Maikkiin, mutta koska fyysinen välimatka on pitkä päävastuu tilanteen ratkaisemisesta jää väkisinkin opettajalle itselleen. Lisäksi tilanteiden selvittelyä on jatkettu toimiston puolesta seuraavana päivänä ja vanhempia on tiedotettu asiasta tarpeen vaatioessa, mutta varsinaisessa H-hetkessä opettaja on joutunut ottamaan asiasta isoimman vastuun. 

Tanssinopettamisen lisäksi voi siis olla, että opettaja joutuu ottamaan vastuuta asioista, joiden ei heti voisi ajatella olevan osa tanssinope-elämää. Edellä mainituissa tilanteissa opettajalta vaaditaan luovaa ratkaisukykyä, päättäväisyyttä ja uskallusta ja epävarmuuden sietokykyä ja näitä on TanssinTahdin opettajilta löytynyt, olemme heistä niin ylpeitä! 



Seuraathan TanssinTahdin meininkiä myös somessa!

Lissu Kontturi-Paasikko
Jäikö artikkelista jotain kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä: liisa@tanssintahti.com, 050-4431011