Kevätnäytöksessä esiintyminen on maalis-huhtikuun aikana puheenaiheneena ja tanssitunneilla alkaa käydä ihan omanlaisensa kuhina kun opettajat ja oppilaat alkavat valmistella esityksiä. Useimmissa kouluissa järjestetään jonkinlainen mahdollisuus esiintymiseen, oli se avointen ovien tunnilla tai ihan oikeassa kevätnäytöksessä. 

Tanssiharrastus tarvitsee tähtihetkiä -artikkelista voit lukea, miksi näytökset ovat tärkeitä.


Joskus käy niin, että esiintyminen jännittää kenties jo kauden loppupuolella ja motivaatio tanssitunneilla käymiseen voi yhtäkkiä laskea. Mitä kaikkea esiintymiseen valmistautumisessa kannattaa ottaa huomioon? Mitkä asiat vaikuttavat siihen, että lapselle luodaan mahdollisimman turvallinen tilanne varsinaisena esiintymispäivänä? 

Vanhemmalla on iso vastuu valmistautumisessa, ettei esiintyminen jännitä

Blogiartikkelissa 10 tärkeää tanssioppilasta esiteltiin neiti nimeltä Janina Jännittäjä, muistatko hänet? Janina on yksi niistä oppilaista, joilla pienoinen paniikki alkaa hiipiä mieleen jo siinä vaiheessa, kun kauden päätösesityksestä puhutaan ensimmäisen kerran. Toinen oppilas, jolle asiasta mitä todennäköisimmin tulee paineita on Ylva Ylisuorittaja, joka rupeaa jo etukäteen pelkäämään, että epäonnistuu esityksessä.

Jokainen oppilas suhtautuu asiaan omalla jännittävällä tavallaan ja onkin tärkeää, että sinä vanhempana tunnistat oman lapsesi mahdolliset sudenkuopat ja pystyt auttamaan häntä selviytymään niistä.

Tanssinopettajan merkitys jännityksen voittamisessa ja luottamuksen kasvattamisessa on luonnollisesti suuri, mutta he näkevät lapset vain tuntitilanteessa isossa ryhmässä kerran viikossa, joten heidän mahdollisuutensa auttaa yksittäistä oppilasta ovat rajalliset.

Esiintyminen, miten voisit helpottaa jännitystä?

Lapsen esiintymisjännityksen helpottamisessa vanhemmalla on vähintään yhtä suuri rooli kuin opettajalla. Kotona voidaan helpottaa tilannetta jo erilaisin ennaltaehkäisevin keinoin mikäli tiedetään, mutta myös esiintymispäivän tapahtumilla on iso merkitys. 

Meistä jokainen reagoi jännittäviin tilanteisiin eri tavalla, näin on myös lasten kohdalla ja onkin äärimmäisen tärkeää, että vanhempi opettelee tunnistamaan lapsensa reaktioita ja suhtautumaan niihin siten, että pystyy auttamaan lasta kulkemaan oikeaan suuntaan. Siinä missä yksi lapsi muuttuu pieneksi riiviöksi jännittäessään toinen vetäytyy kuoreensa eikä puhu mitään. Tiedäthän, miten sinun lapsesi reaktiot ovat? 

Tärkeää on myös se, että ketään ei tulisi liiaksi painostaa esiintymiseen, se on kuitenkin vain yksi osa tanssiharrastusta ja liiallisella painostuksella koko hieno harrastus voi loppua lyhyeen. Mutta, lempeillä ”houkutuskeinoilla” voi auttaa ja rohkaista lasta osallistumaan esitykseen. Mitä nämä keinot ovat? 

5 vinkkiä jännittävä lapsen vanhemmalle

  1. Kysele kauden aikana lapselta tanssitunneista ja pyydä näyttämään asioita sieltä. Juttele tarpeen tullen opettajan kanssa esille tulevista asioista, näin olet selvillä siitä, jos tunneilla tulee ilmi jotain mikä voisi vaikuttaa tulevan esitykseen osallistumiseen tai sen onnistumiseen. 
  1. Kun tiedät esitysharjoitusten alkaneen, lisää aktiivista roolia. Voitte yhdessä miettiä, mitkä asiat ovat jännittäviä ja että mitään kamalaa ei tapahdu, vaikka joku liike unohtuisi. Voitte yhdessä todeta, että kun on tehnyt jotain joka vähän pelottaa ja selvinnyt siitä, kasvaa supersankarin mieli ja voi olla tosi tyytyväinen itseensä.
  1. Osallistu esiintymisvaatteiden hankintaan ja muun esitykseen kuuluvien (hiukset, meikit tms.) juttujen mietintään. Isommilla tanssikouluilla on olemassa omia pukuvarastoja, mutta pienemmissä kouluissa esiintymisvaatteisiin saa ohjeet. Opettajat pyrkivät pienissä kouluissa siihen, että ylimääräisiä kustannuksia ei tulisi vaan vaatteet löytyisivät helposti ilman että pitää ostaa jotain tiettyä. Kun lapsi tuntee, että kotona ollaan valmiita auttamaan tässäkin asiassa, hänelle tulee luottavaisempi olo kokonaisuuden suhteen. 
  1. Kun esiintyminen lähestyy, käy vielä lapselle sopivalla tavalla läpi asioita. Onko vielä joku liike, joka tuntuu hankalalta? Onko ne vaatteet, joita on hankittu hyvän tuntuiset? Joko olet miettinyt, miten hiukset laitetaan? Opettele tuntemaan lapsesi siinä, tarvitseeko hän paljon tukea ja juttelua vai riittääkö, että asiasta mainitaan silloin tällöin. Jännittäjän kanssa kannattaa käydä läpi myös esityspäivän kulkua ja esityspaikkaa ja niitä ohjeita, joita opettaja on antanut paikalle saapumisesta ja siellä toimimisesta. 
  1. Esityspäivänä ole lapsen tukena, rohkaise ja kannusta. Osoita jollakin tavalla, että lapsi on sinulle tärkeä ja arvokas tapahtui esityksessä mitä tahansa. Jos sattuu, että jokin asia menee esityksessä pieleen, sen käsittelemisen aika on myöhemmin, ei missään nimessä heti esityksen jälkeen. Isoin ja tärkein asia on se, että lapsi on voittanut pelkonsa ja astunut lavalle, vaikka (pienimpien ollessa kyseessä) ei tanssisi siellä askeltakaan! 

Seuraathan meitä jo somessa?


Lissu Kontturi-Paasikko
Jäikö artikkelista jotain kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä: liisa@tanssintahti.com, 050-4431011