Tanssimisesta on hyötyä meille kaikille.Meillä jokaisella on oma tanssikäsityksemme, jonka kautta muodostamme itsellemme kuvan siitä, mikä on tanssia, missä tanssia tehdään, kuka voi tanssia ja monesta muusta tanssimiseen liittyvästä asiasta. Tanssikäsitys voi muuttua paljonkin matkan varrella ja sen laajentamisen puolesta pyrimme TanssinTahdissa puhumaan mahdollisimman paljon. 

Oma tanssikäsitykseni on pitkän työuran myötä laajentunut huomattavasti ja olen oppinut ymmärtämään, että tanssimisella voi olla meille ihmisille hyvin erilainen merkitys eikä ole olemassa yhtä oikeaa tapaa tanssia. Kuka tahansa voi tanssia, missä tahansa voidaan tanssia ja kaikenlainen liike on ”oikeaa tanssia”.

Mikäli jalkapallon pelaaja liikkuisi kuvitteellisen pallon kanssa tanssisalissa yhtä sulavasti kuin kentällä oikean pallon kanssa, hänen voisi ajatella tanssivan. Hän liikkuu välillä hitaasti välillä nopeasti käyttäen suuntia ja tilaa monipuolisesti, tekee hypähdyksiä ja äkkipysähdyksia, kaartelee ja tekee nopeita suunnanvaihdoksia, kenties kierähtää maassa, huomioi muut tilassa olevat ollen selkeässä vuorovaikutuksessa heidän kanssaan jne…ihan samoja asioita mitä tanssissa tehdään.

Tanssissa motorisia taitoja kehitetään monipuolisesti ilman välinettä, kehon oman tuntemuksen kautta käyttäen hyväksi eri suuntia, erilaisia rytmiikkoja, eri tasoja ja erilaisia dynaamiikkoja. Tämän kautta tanssijoille kehittyy kyky muokata liikettä ja napata kehoon pieniä nyansseja ja tarkkoja motorisia taitoja. Kaikille lajeille tärkeät nopeus-, voima- ja liikkuvuusominaisuudet kehittyvät huomaamatta monipuolisen tanssitreenin avulla ja ovat näin siirrettävissä tarpeen vaatiessa toiseen lajiin. 

Onhan itsestään selvää, että mitä parempi kehollinen tuntemus ja mitä paremmat perusominaisuudet liikkuvalla lapsella tai nuorella on sitä helpompi hänen on kehittää tietyn lajin lajispesifejä taitoja. 

Mikäli haluat tanssia verkossa, kurkkaa TanssiOnline-palvelun tarjonta.

tanssimisesta on hyötyä

Tanssiminen kehittää motorisia ominaisuuksia monipuolisesti

Tanssikoulussamme (eikä vain meidän) on sekä niitä oppilaita, joille tanssiminen on ykkösharrastus ja he haluavat mennä tässä lajissa pitkälle. Heidän lisäkseen mukana on niitä, joille tanssi on yksi kiva harrastus monen muun joukossa ja myös niitä, jotka hakevat tanssitreenin kautta lisää osaamista omaan ykkösharrastukseensa —vaikkapa salibandyyn tai telinevoimisteluun. Jokainen oppilas on yhtä tärkeä ja opettajat pyrkivät aina myös viemään eteenpäin yksittäisen oppilaan tavoitteita. 

TanssinTahdin lasten ja nuorten ryhmissä tanssitaan pääosin show-ja streetlajeja niiden eri muodoissa. Nämä lajit pitävät sisällään ison skaalan erilaisia tyylejä, joten kehollinen treeni on monipuolista ja vaihtelevaa sen sijaan, että taidossa hiottaisiin jotain tiettyä ominaisuutta. Tämä liikkeen monipuolisuus on ehdottomasti tanssiharrastuksen isoin valtti suhteessa moneen muuhun liikuntalajiin. 

Miksi pitäisi treenata monipuolisesti?

Tanssikoulumme ydinperheen esikoinen, fysiikkavalmentajana toimiva Samuli Koivuniemi on kirjoittanut Tanssin Tarinaa -blogiin pari tärkeää artikkelia, joista ”Lasten rasitusvammat —tulevaisuuden ongelma” -nimisessä pohdinnassaan hän mainitsee: 

” Toinen tähän (yksipuoliseen lajiharjoitteluun)  isosti liittyvä ongelma on tämä jostain kumpuava yhteen lajiin panostaminen koko ajan nuorempana. Tiedän omalta paikkakunnaltani ja itselleni varsin läheisestä seurasta myös useita tapauksia, missä jo 10- vuotiaille on kerrottu, että alkaisi olla aika valita omaa laji. MIKSI? Millä perusteella esimerkiksi 10- vuotias poika menettää mahdollisuuden tulla jääkiekkoammattilaiseksi jos hän treenaa kesäisin mieluummin vaikka jalkapalloa, tanssia, uintia tai telinevoimistelua? Miksi me haluamme altistaa nuoren yksipuoliselle rasitukselle liian varhain? Lapsen motorinen kehitys vaatii monipuolista harrastamista, samalla myös useampi tutkimus osoittaa kuinka paljon todennäköisemmin yhtä lajia harrastanut nuori lopettaa aiemmin urheilun kokonaan kuin monipuolisesti harrastanut. 

Tanssimisesta on hyötyä siis ihan kaikille!

Tämä kevät on erinomaisen hyvä aika kokeilla jotain uutta ja jokainen lukija voisikin miettiä, löytyykö lähipiiristä lapsi tai nuori, joka koronan vuoksi ei nyt pääse harrastamaan omaa ykköslajiaan. TanssinTahdin ryhmät ovat tänä keväänä normaalia pienemmät, joten mukaan mahtuu uusia oppilaita ja jokainen tanssikoulu on varmasti valmis ottamaan mukaan muiden liikuntalajien harrastajia kokeilemaan, olisiko tanssitunneilla käymisellä jotain hyötyä. Me tiedämme, että on ja toivoisimme mahdollisimman monen saavan kokea tämän! 

Tanssikoulu TanssinTahdin kevään ryhmien paikkakunnat ja ajat löydät www.tanssintahti.com -sivulta. Käy tutustumassa!

Mitä mietteitä artikkeli herätti? Kysy ja kommentoi rohkeasti, liisa@tanssintahti.com, 050-4431011.

Älä missaa TanssiOnline- uutisia!

Tervetuloa kuulemaan ensimmäisenä TanssiOnline-uutiset!

 

Olet onnistuneesti liittyny jäsenkirjeeseen.