Lauantaina 5.9. vietetään Yrittäjän päivää. Tänä vuonna tuolla päivällä on meille TanssinTahdissa aivan erityinen merkitys, sillä viime viikkoina olemme todella joutuneet ”yrittämään” saadaksemme tulevan kauden sille mallille, että toimintaa kannattaa jatkaa.
Kauden alku on tanssikoulussa perinteisesti vilkasta aikaa, jolloin pienen yrityksen jokainen työntekijä joutuu venymään monenlaiseen, jotta tuleva kausi saadaan turvallisesti käyntiin. Silloin toivoisi, että ikäviä yllätyksiä tulisi mahdollisimman vähän ja energian voisi käyttää olennaiseen: ryhmien organisoimiseen, markkinointiin ja yhteydenpitoon oppilaiden ja vanhempien kanssa.
Saliasiat ja muut käytännön järjestelyt on hoidettu jo keväällä ja kauden kulurakenne laskettu niiden pohjalta. Niiden osalta kaiken pitäisi siis olla selvää.
Tanssikoulumme toimii kolmella paikkakunnalla kaupungin tai kunnan vuokratiloissa. Saimme kuitenkin melkoisen yllätyksen, kun elokuussa Sastamalan kaupungilta tuli ilmoitus salivuokrien todella merkittävästä noususta jo alkavalle kaudelle. Ilmoitus tuli meille täysin yllättäen. Ensin olimme ällikällä lyötyjä ja hämillämme, sen jälkeen nousi kiukku. Hyvin pian ymmärsimme, että meidän on pakko toimia.
TanssinTahti on järjestänyt Sastamalassa tanssinopetusta vuodesta 2009 lähtien. Toimintamme on kohdistunut käytännössä kokonaan lapsiin ja nuoriin. Olemme vuosien aikana rakentaneet harrastuspolun, jossa pieni lapsi voi aloittaa tanssin ja jatkaa halutessaan harrastusta aina tavoitteelliseen harjoitteluun ja kilpailemiseen asti.
Mikäli olisimme yhdistys, kaupungin salien hinnat olisivat pysyneet kohtuullisina. Koska toimintaa järjestää yritys, salivuokramme nousivat moninkertaisiksi
Meidän kohdallamme muutos tarkoitti sitä, että vuosia käyttämämme salit kallistuivat kertaheitolla niin paljon, ettei toimintaa ollut enää järkevää jatkaa entiseen tapaan. Meidän on yrityksenä pystyttävä vähintäänkin hoitamaan salivuokrat sekä opettajien palkka- ja matkakustannukset.
Pikaisten laskelmien jälkeen totesimme, että Sastamalan salivuokrien korotuksen jälkeen tarvitsisimme elokuun aikana kymmeniä uusia oppilaita eri paikkakuntien ryhmiin, jotta saisimme viikkoryhmiin kohdistuvat pakolliset kulut turvallisesti hoidetuiksi.
Kaupungin päätös herätti meissä myös isomman kysymyksen: Ratkaiseeko toiminnan juridinen muoto sen yhteiskunnallisen arvon?
Onko yrityksen järjestämä lasten ja nuorten liikunta vähemmän arvokasta kuin yhdistyksen järjestämä, jos salissa tapahtuu käytännössä sama asia: lapset liikkuvat, oppivat, saavat kavereita, onnistuvat ja löytävät ehkä harrastuksen, joka kulkee heidän mukanaan vuosia?
Mielestämme tätä kysymystä kannattaa pohtia laajemminkin niissä kaupungeissa ja kunnissa, joissa lasten ja nuorten harrastustoiminnan hinta riippuu näin voimakkaasti toimintaa järjestävän tahon juridisesta muodosta.

Oli aika toimia – ”yrittää”
Elokuussa meillä oli siis edessämme aika yksinkertainen kysymys: miten tästä mennään eteenpäin? Onneksi pitkän yrittäjyyden aikana on opittu toimimaan tarvittaessa nopeastikin.
Ensimmäiseksi päätimme etsiä uusia tapoja vahvistaa yrityksen toimintaa kokonaisvaltaisesti, ei pelkästään viikkoryhmien osalta. TanssiOnline-palvelumme on yksi yrityksemme toimintamuodoista, joten mietimme sen markkinointia uudelleen, teimme töitä myynnin eteen ja pyrimme löytämään uusia asiakkaita.
Ja kuinkas ollakaan, onnistuimme.
Samaan aikaan mietimme, miten saisimme lasten ryhmiin lisää tanssijoita. Omaa panostamme markkinointiin voitiin toki lisätä, mutta lisäksi pyysimme apuun ihmisiä, jotka tietävät kaikkein parhaiten, millaista toiminta TanssinTahdissa on: ryhmien opettajia ja oppilaidemme vanhempia.
Koko yhteisöllä oli halu saada kausi pyörimään: Opettajat tekivät paljon ylimääräistä työtä käyden kouluilla ja päiväkodeissa tanssittamassa lapsia, ja vanhemmat lähtivät kertomaan tanssista tuttavilleen kaikilla kolmella paikkakunnalla.
Näiden toimien kautta elokuun aikana ryhmiimme tuli paljon uusia kokeilijoita ja saimme paljon uusia oppilaita, jotka löysivät harrastuksen nimenomaan tämän ylimääräisen ponnistuksen kautta.
Onni onnettomuudessa
Selviäisimme siis juuri ja juuri korotetun vuokrankin kanssa. Sen verran pöyristyneitä olimme kuitenkin edelleen päätöksestä, että päätimme etsiä vaihtoehtoa kaupungin saleille.
Ja onneksemme sellainen löytyi. Löysimme Sastamalasta yksityisen salin, jonka omistaja ymmärsi toimintamme arvon ja jonka kanssa saimme solmittua sopimuksen jopa siten, että tilasta tulee käytännössä ”oma salimme”.
Katso video meidän upeasta uudesta kodista!
Yhtäkkiä asia, joka muutama viikko aikaisemmin näytti vakavalta uhalta koko TanssinTahdin lasten ja nuorten toiminnan tulevaisuudelle Sastamalassa, pakottikin meidät tekemään ratkaisuja, joita emme ehkä muuten olisi vielä tehneet – ja jotka saattavat avata meille aivan uudenlaisia mahdollisuuksia tulevaisuudessa.
Yrittäminen on rohkeutta toimia
Yrittäjyydestä puhutaan usein rohkeutena, vapautena ja mahdollisuutena toteuttaa omia unelmia. Välillä yrittäjyys on kuitenkin myös sitä, että maanantaiaamuna pöydällä on ongelma, jota ei perjantaina vielä ollut.
Ja ehkä juuri siinä kohtaa punnitaan yrittämisen todellinen laatu. Silloin saa hetken harmittaa. Saa olla vihainen ja eri mieltä. Mutta sen jälkeen on kysyttävä: Mitä me voimme tehdä?
- Voimmeko tehdä jotakin paremmin?
- Voimmeko kokeilla jotakin, mitä emme ole ennen kokeilleet?
- Voimmeko pyytää apua?
- Voimmeko löytää kokonaan uuden tien?
Meidän elokuumme opetti jälleen kerran, että kun haasteeseen tarttuu heti, siitä voi selvitä ja joskus se voi viedä toimintaa jopa kokonaan uudenlaiseen suuntaan.
Emme edelleenkään pidä hyvänä ratkaisuna sitä, että lasten ja nuorten harrastustoiminnan tilavuokra määräytyy näin voimakkaasti toimintaa järjestävän tahon juridisen muodon perusteella. Se ei mielestämme ole reilua paikkakunnan lapsia, nuoria ja heidän perheitään kohtaan, ja toivomme, että Sastamalassa tästä vielä keskustellaan.
Mutta samalla olemme aika ylpeitä siitä, mitä oma pieni yrityksemme ja ennen kaikkea sen ympärillä toimiva yhteisö teki, kun eteen tuli vaikea paikka. Emme tyytyneet tilanteeseen emmekä jääneet paikallemme vaan toimimme.
Ja ehkä juuri siksi tämän vuoden Yrittäjän päivänä meillä on erityisen hyvä syy sanoa: Hyvää Yrittäjän päivää kaikille niille, jotka ongelman kohdatessaan etsivät uuden reitin ja joskus rakentavat sen itse!
