Mikäli olet lukenut tämän sarjan tähän astiset tarinat, tiedät että rakkaasta ja tärkeästä harrastuksesta tuli minulle työ, rakas ja tärkeä sellainen. Koska tanssinopettajan työhön saati tanssinopettajien kouluttajan työhön ei ollut olemassa omaa koulutusta, monta asiaa tuli alkuun testattua kantapään kautta ja kiivettyä peppu edellä puuhun. Opiskelijat ja koulutuksiin osallistujat ovatkin olleet hyvin tärkeä osa tätä kouluttajaksi oppimisen matkaa, yhdessä heidän kanssaan asioita on viety eteenpäin ja mietitty, miten homma toimisi paremmin seuraaville vuosikursseille.
Miten minusta tuli minä? -sarjan tähän astiset tarinat ovat: Lissun tanssi- ja musiikkiharrastus, Tanssinopettajan uran alkutaipaleet ja Koulutustyöstä tuli iso osa työuraa. Tarina, jota luet nyt on viimeinen osa tätä sarjaa —tämän jälkeen siirrymme ydinperheen muihin tanssinaisiin!
Tämänkin artikkelin tarina pohjautuu Lissun CV:seen, jonka löydät kokonaisuudessaan tästä.
Osallisuus tuo mukanaan luottamusta
Olen usein miettinyt, mikä kumma on ollut ja on se asia, joka kerta toisensa jälkeen ajaa minut mukaan johonkin hallitukseen tai työryhmään tai muuhun sellaiseen…vastausta en ole löytänyt, mutta tuo ominaisuus on edelleen niin vahva, että sain oikeasti toppuutella itseäni ihan pari viikkoa sitten kun eräs valtakunnallinen tanssialan järjestö kehotti ilmoittautumaan, mikäli joku olisi kiinnostunut hallitustyöstä. Jotain olen kuitenkin ehkä matkan varrella oppinut kun sain hillittyä itseni enkä laittanut viestiä että voisin tulla mukaan.
Positiivisinta luottamustoimissa mukana olemisessa on ehdottomasti se, että niissä saa olla konkreettisesti vaikuttamassa yhteisön toimintaan ja tätä kautta koko tanssin kenttään, usein tosi pienin askelin mutta niistähän saattaa jossain kohtaa syntyä jotain isompaa. Pitkäaikaisimmat hallitustyöskentelyt ovat Oulun läänin Tanssialan Tuki ry:n puheenjohtajuus ja Suomen Tanssinopettajain liitto Stol ry:n hallituksen jäsenenä toimiminen. Tuen hallitus on oululaisen Arktiset Askeleet -tanssitapahtuman organisoinnin takana ja tämän tapahtuman johtajana sain olla kokonaista 23 vuotta, kunne viime vuonna Tuen hallituksen kanssa uovutimme tapahtuman eteenpäin Marjukka- tyttärelleni, joten tapahtumaa tulee seurattua edelleen läheltä. Stolin hallitustyössä olen mukana edelleen, joskin siitä eläköityminen on enää nurkan takana.
Kolikon toisella puolella on se, että kaikkiin luottamustoimiin liittyvät asiathan ovat talkootyötä eli niihin käytetty energia ja aika on pois jostain muusta. Välillä tämä ei haittaa, mutta ajoittain käy kyllä mielessä että onkohan sitä ihan viisas kun on valmis tekemään näin paljon ”ylimääräistä” oman työn lisäksi.
Summasummarum, hallituksissa ja työryhmissä mukana oleminen jää kuitenkin positiivismerkkiseksi kokemukseksi, en vaihtaisi pois tähän asti tehtyjä juttuja, mutta yritän jatkossa pitää itseni irti uusista.
Tunnustukset ja palkinnot
Ehdottomasti lämpimimmiltä tuntuvat tunnustukset ovat tulleet oppilailta ja opiskelijoilita ja kollegoilta suoraan kasvotusten kerrottuina. Niistä jokainen on osoittanut minulle, että olen tehnyt oikeanlaisia valintoja työssäni ja työni koskettaa ihmisiä.
Toki on ollut hienoa saada ”virallisia” tunnustuksiakin, eihän sitä voi kieltää. Niiden kautta olen saanut kokea kollegoiden ja yhteistyökumppanien arvostusta, he ovat seuranneet toimintaani tanssin kentällä ja tulleet siihen tulokseen että se on esiin nostamisen arvoista.
Tässä ollaan, mitäs nyt?
Eläkeikään on muutama vuosi jäljellä ja yrittäjä-minäni tuntien en taida osata päästää irti opetustyöstä tai sen organisoinnista heti silloinkaan, joten vielä mennään! Ei ihan samalla tahdilla kuin takavuosina, nyt haluan jo pystyä tarkemmin valitsemaan työni.
Isoin ilonaihe on ollut Länsi-Suomen opiston kolme kuukautta kestävä paritanssilinja, jonka ensimmäinen kurssi päättyi tällä viikolla ja seuraava alkaa helmikuussa. Tämä tiivis paketti on sekä opiskelijoille että minulle ja muille opettajille sukellus tanssikuplaan, josta tullaan ulos uudenlaisina ihmisinä —huikea kokemus oli ainakin tuo ensimmäinen ja odotan jo kovasti helmikuun kurssia.
Pitkäntähtäimen suunnitelmiin kuuluu myös TanssiOnline- palvelun kehittäminen ja sen siirtäminen pikkuhiljaa eteenpäin omille tyttärille. Tämä työ on mukava yhdistelmä uuden luomista ja olemassa olevan ammattitaidon hyödyntämistä.
Porissa on ihana käydä opettamassa ”omaa kotilajia” joka toinen viikko, sekä junnujen että sennujen kanssa on ihana tehdä töitä. Välillä tuntuu, että olis kiva opettaa vaikka tangoa ja silloin voidaan oman koulun puitteissa pistää pystyy Parin kanssa paremmin -teemailta, joissa on ollut juuri sopivasti tanssijoita.
Tilauskurssejakin teen, mutta vähän laiskaksi olen tullut matkustamaan…kaikenlaista se ikä tuokin mukanaan! Tässä kuitenkin pätee jossain aiemmassa tarinassa mainittu asia eli se, että vaikka lähteminen saattaa tuntua rankalta niin kun työn touhuun pääsee niin enpä muista sellaista kertaa, ettei tunne pitkänkin opetuspäivän jälkeen olisi ollut valoisa ja kevyt niiden ihanien kohtaamisten ja oivallusten jälkeen mitä jokaisella kurssilla tulee. Niissä tunnelmissa jaksaa ajaa pitkänkin matkan takaisin kotiin.
Tanssi on elämää, elämä on tanssia
—näin se taitaa mennä jatkossakin.
